Pieniamerikanpaimenkoirat ry

Miniature American Shepherd Club of Finland

Tervetuloa

Pieniamerikanpaimenkoira on pienikokoinen paimenkoirarotu, jonka alkuperämaa on Yhdysvallat. Rotu kuuluu FCI:n roturyhmään 1 lammas- ja karjakoirat.

 

Pieniamerikanpaimenkoira on rotuna hyvin monipuolinen ja tarmokas, älykäs sekä miellyttämishaluinen ja soveltuu erinomaisesti erilaisiin harrastuksiin. 

Pieniamerikanpaimenkoirat ry rotukerho on perustettu alkuvuodesta 2018 yhdistämään rodun harrastajia ja tuomaan rotua ihmisten tietoisuuteen.

Yhdistys päätti vuosikokouksessaan, että varsinaisen jäsenen kanssa samassa taloudessa asuva asuva henkilö voi liittyä perhejäseneksi hintaan 15e/vuosi. Edut ovat samat kuin varsinaisella jäsenellä. Muista mainita perhejäsenyydestä ilmoittautumislomakkeella.

 

Uutena myös kasvattaja voi liittää pennun ostajat yhdistyksen jäseneksi ensimmäiseksi (kuluvaksi) vuodeksi hintaan 10e. Tämä edellyttää, ettei henkilö ole ollut aiemmin yhdistyksen jäsen. Seuraavasta vuodesta alkaen jäsenyys jatkuu varsinaisena jäsenenä, ellei jäsenyyttä peruuteta.